Edellisten päivien uutiset ovat koskettaneet meitä kaikkia. Niiden takia Rantajamit haluavat informoida Lohjan tulevan tapahtuman tämän hetkisestä tilasta.

Suomen viranomaiset ovat ohjeistaneet, että kaikki yli 500 ihmisen yleisötapahtumat kielletään 31.5.2020 saakka, jotta Covid-19 eli Corona-viruksen leviämistä saadaan estettyä. Tämä ohjeistus jättää tällä hetkellä Rantajamit ulkopuolelleen, joka on 2-4.7.2020 eli meillä tapahtuman toteutus jatkuu tällä hetkellä etukäteen tehtyjen suunnitelmien mukaisesti. Toivomme, että nyt tehdyt toimenpiteet mahdollistavat kaikki kesän monimuotoiset ohjelmat maassamme.

Haluamme kuitenkin jo tässä kohtaa painottaa, että jos viranomaiset päättävät jatkaa isojen tapahtumien järjestämisen kieltoa, niin me noudatamme tulevaa ohjeistusta. Meille on tässä tilanteessa kaikista tärkeintä varmistaa, että te vierainamme, esiintymään tulevat artistit sekä tapahtuman toteuttava tiimimme pysyvät terveinä ja turvassa.

Seuraamme aktiivisesti viranomaisten tiedotusta Corona-viruksesta ja jos tapahtuma jouduttaisiin kokonaan peruuttamaan, palautamme lippurahat asiakkaille. Informoimme teitä, jos tapahtuman toteuttamiseen tulee muutoksia sekä nettisivuillamme että somessa.